Twitter työyhteisön käytössä.
Käyttöönotto uutena some-sovelluksena
Ennakkotietoa Twitteristä olen saanut lähinnä mediassa satunnaisesti uutisoiduista julkkisuuden henkilöiden twiiteistä, jotka uutisoijan mielestä ovat sisältäneet jotain uutisarvoa. Usein nämä viestit ovat olleet lähinnä noloja kirjoittajalleen. Tämä ei varsinaisesti ole millään lailla kohottanut tarvetta käyttää ko. ympäristöä henkilökohtaisen internetkäytön lisänä, enemmänkin nostanut käyttöönottokynnystä.
Itse käyttöönotto oli suhteellisen helppoa, liittyjää ohjeistetaan askel askeleelta eteenpäin. Miksi sitten vain 'suhteellisen helppoa'? Siksi, että tärkein kysymys joka itsellä heräsi jo ennen liittymistä, oli anonymiteetin säilyminen. Eli tarve luoda tunnus joka johtaisi allekirjoittaneen yksityispersoonaan mahdollisimman vähän. Ennen liittymistä hain tietoa aiheesta itse Twitterin helpeistä, paljastavaa vastausta löytämättä. Myöskään ulkopuolisesta ympäristöstä en havainnut mitään apuja ongelmaani.
Vaikka siis pyrinkin yksityisyyden säilyttämiseen, en lähtökohtaisesti halua luoda minnekään tunnuksia jotka ovat selkeästi tekaistuja, vaan mielelläni käytän tunnuksia joiden perustiedot pitävät paikkansa.
Twitterin kanssa tulikin sitten heti onnistuneen rekisteröitymisen jälkeen havaittua, että ennakkopelkoni oli aiheellinen. Annettu nimi näkyy ylimmäisenä, ja #tunnus onkin vain 'handle' joka näkyy aina sen yhteydessä. Onneksi sentään tuon #tunnuksen vaihtaminen käy helposti, joten vahinkoa pääsi vikkelästi pienentämään. Todennäköisesti aktiivisemmassa käytössä kuin pelkässä testauksessa loisin näennäisesti oikeanlaisen tilin jota ei voi liittää mitenkään minuun itseeni.
Ympäristön käyttötarve sellaisenaan
Tarve viestiä 140 merkin mittaisilla tekstinpätkillä rajoittuu normaalielämässä tekstiviesteihin jotka pystyy lähettämään puhelimesta. En pysty suoralta kädeltä sanomaan yhtään kaveriakaan joka käyttäisi Twitteriä, jolle en voisi samaa asiaa sanoa Facebookin kautta ja käyttäen niin montaa merkkiä kuin on tarve. Eli ilmiselvästi minulta menee ohitse idea näistä lyhytviesteistä.
Mitä tulee niihin tunnuksiin joita itse 'seuraan', nousi tulevien twiittien määrä hyvin nopeasti sellaiseksi, etten katsonut mitenkään tärkeäksi tarkistaa kymmenen minuutin välein 'mitä uutta sinne nyt taas on tullut', mikäli olin loggaantuneena sisälle. Ja tästä syystä yhtä nopeasti tuli ajatus, etten tule pitämään yhteyttä auki ellei itsellä ole tarvetta siihen.
Lyhyenä yhteenvetona voin todeta, ettei Twitterillä nykyisessä elämässäni ole lähes minkäänlaista tarvetta. Kiinnostavien twiittien saaminen ei ole tarve.
Käyttö työyhteisössä?
Huomiona en suostu kytkemään omaan puhelimeeni mitään sosiaalisen median 'kotkotuksia'.
Aluksi hyödyllisyys työyhteisön käytössä tuntuu vähän kaukaa haetulta. Lähtökohtaisesti viestit ovat julkisia, tosin käyttäjä voi määritellä ne myös tietyille seuraajille. Viestien käytössä voisi alleviivata sitä, että ne ovat nopea tapa viestiä. Mutta internetin ihmeellisestä maailmasta löytyy paremminkin siihen sopivia sovelluksia; kuten IRC tai Jabber tai jopa Facebook, johon saa äänet päälle tuleville viesteille.
Kuitenkin, mikäli yrityksen valinta olisi Twitter, täytyisi työntekijöiden käytännössä luoda itselleen firman tunnukset, jolloin twiittien seuraaminen olisi rajattu sille tietylle porukalle. Ja lähettäjienkin määrä olisi siis rajattu yrityksen väkeen. Mikäli liitetty tunnus olisi ns. normaali tunnus, peittyisivät yrityksen viestit nopeasti tulevaan twiittivirtaan, ja jäisivät huomaamatta.
Twittien havaitseminen vaatisi myös sen, että työntekijöiden koneille on sallittu julkinen internet, ja he olisivat aina loggaantuneina ko. palveluun. Oman kokemukseni perusteella voin todeta, että kyseisen yrityksen tietoturvahenkilöstö saattaisi olla hieman nyreä mikäli työkoneilla pääsisi vapaasti surffailemaan. Ja estothan vesittäisivät nopeasti Twitterin käytön työtarkoituksissa.
Mutta oikeasti, olisiko Twitterille mitään käyttöä työyhteisössä?
Pyrin hakemaan työntekoon liittyviä #tunnuksia Twitterin tarjonnasta. Matkahuollolta ja VR:ltä löytyi omat tunnukset, joiden viestejä on ihan hyödyllistä seurata mahdollisten ilmoitettujen tarjousten muodossa. Ammattiliitolta ei löytynyt oikein sopivaa #tunnusta jotan päätin jättää ehdokkaat lisäämättä. Myöskin mahdollisten ruokailupaikkojen, kuten työpaikan ravintolan tarjonnan pikamuutokset saattaisivat näkyä Twitterin kautta. Tai lähialueen julkisten ravintoloiden.
Mutta jokainen lisätty seurattava lisäisi twiittien määrää, ja näkisin tarpeelliseksi sen, että lisäyksiä mietittäisiin huolella liiallisen ja tarpeettoman tiedon välttämiseksi.
Lopputulema?
Oli sitten kyse yrityksen tietoturvasta, tai viestinnän helppoudesta ja nopeudesta, niin mikään ei käytännössä saisi minua nykyisillä tiedoilla käyttämään kyseistä palvelua työyhteisön viestinnässä. Juurikin siksi mitä aiemmin mainitsin siihen paremmin sopivista sovelluksista. Ehkä tulevat kuukaudet saavat tähän asiaan muutoksen kun opin lisää aiheesta. Mikäli käytössäni olisi työpuhelin, ja yritys käyttäisi siinä kaikkia sosiaalisen median kytkentöjä, muuttuisi hyödyllisyys ehkä korkeammalle tasolle. Vaikka työverkko olisikin estetty, tavoittaisivat twiitit puhelimen kautta.
Sovelluksia on moneen lähtöön. Twitter mikroblogi sopii nopeaan viestintään ja jonkin aihealueen seurantaan. Mitä uutta tapahtuu jollakin alalla esim. #koulutusteknologia
VastaaPoista