Mikä oli ensimmäinen some-sovellus?

Koska kuulun itsekkin ihmisten lajiin, aloitettakoon vaikka siitä vaiheesta, kun aikoinaan laskeuduimme puusta ja hajaannuimme pitkin viidakkoa havaittuamme, että maailmankaikkeus onkin suurempi kuin kotipuumme. Siellähän oli riittänyt viestintään ja interaktiivisuuteen se, että oli ilmoittanut urahduksella alempana istuville aikovansa tyhjentää itseään, jolloin mahdollisesti osumareitillä olijat tiesivät väistää.

Mutta maankamaralla riitti se, että käveli vain vähän eri paikkaan kuin edellinen. Viestinnän tarve oli poistunut. ...Vain noustakseen uudelleen muotiin. Sillä eri osissa viidakkoa majaavat laumat tietenki jossain vaiheessa kasvoivat toisiinsa kiinni, ja niiden välille tuli kiistoja siitä kuka sai tyhjentää itseään minnekin. Hauskinta tietenkin oli naapurin tontille, ja mielellään naapurin vaimon kukkapenkkiin.

Ihminen kehitti siis ensimmäisen some-sovelluksen tätä ongelmaa ratkomaan; keihään. Sillä oli hyvä klikata naapuria, mikäli tämän toiminta aiheutti närää. Ja naapuri oppi pian vastaamaan tähän samalla mitalla, eli tuplakilkkaamaan. Jolloin aukesi ihan oma sovellusmaailmansa, ryhmäklikkaus.

Tämän ensimmäisen some-sovelluksen ongelma oli vain se, että se sopi ainoastaan tilanteisiin joissa kommunikointi perustui inhomaiseen ja negatiivisestisuhtautumiseen. Erillistä applikaatiota tykkäämiseen ei ollut. Ajan kanssa nokkela ihminen (joka oli sattumalta miespuolinen) keksi kuitenkin myös tavan klikata kun hän tykkäsi toisesta. Syntyi ryhmysauva. Yön pimennossa naapurilauman naispuolisen jäsenen klikkaus onnistui varsin helposti tällä loistavalla välineellä. Ja aamulla tämä miehenpuoli sai suoran palautteen siitä, mitä mieltä tämä onnekas naisenpuoli oli tykkäysklikkauksesta. Mikäli sulhoehdokas oli riittävän komea, riittävän luiska otsa ja ulkonevat hampaan, saattoi tuleva morsian hyvinkin tyytyä klikkaukseen. Jos taas sulhossa oli toivomisen varaa (keräili kiviä, harrasti graffiteja luolien seinille), aina pystyi kutsumaan oman perheensä ryhmäklikkaukseen.

Seuraava merkittävä vaihe sometuksessa oli tietenkin Rooma. Tuhatvuotisen valtakunnan kansalaiset olivat jo kehittäneet lempeämmän tavan osoittaa tykkäämistään tai inhoaan jollekin. Aina silloin tällöin kerääntyivät he yhdessä paikalliseen Idols-teatteriin katsomaan kuinka päivän julkkikset ja tyrkyt, ja tietenkin turhimmat julkkikset esittelivät taitojaan areenalla. Erillisiä tuomareita ei kuitenkaan ollut (kuten nykyään), vaan heidän virkaansa toimitti jokainen katsoja, jolla oli mahdollisuus osoittaa ylöspäin olevalla peukalolla, että TYKKÄÄN, tai alaspäinsuunnatulla, että EN TYKKÄÄ. Tämä tapahan on kopioitu suoraan muunmuassa nykyaikaiseen Facebookiin. ...Tosin kehittäjiltä jäi ajatusmyrskyssä 50 prosenttia hyödyntämättä potentiaalista. Mutta Roomassa kuitenkin eniten tykkäyksiä saanut henkilö sai mainetta ja mammonaa, ihan kuten nykyäänkin.

1400-luvulla Kristoffer Kolumbus lähti kohti Ameriikkaa tarkoituksenaan laajentaa silloista somekäyttäjäkuntaa. Hän löysikin uudelta sovelluspohjalta Amerikaanit, jotka ottivat hänet vastaan aluksi tykäten tarjotuista lasihelmistä. Näiden uusien käyttäjien alkuinnostus kuitenkin hälveni heidän tajuttuaan, että lasihelmillä ei oikeastaan tee mitään. Ja koska näiden käyttäjien oma lähtötaso vastasi vielä aiemmin mainittua keihäs-somettamista, muuttui tykkääminen nopeaan tahtiin negatiivisluontoisiin ryhmäklikkauksiksi Kolumbuksen ryhmää kohtaan. Hän päättikin poistaa kyseiset henkilöt ryhmästään, ja tehdä siitä suljetun.

Sittemmin ovat läntisen maailman somejohtajat useaan otteeseen pyrkineet luomaan uutta sisältöä uusille käyttäjille, mutta jostain syystä sisältö on enimmäkseen valunut näille johtajille itselleen, ja tavalliset käyttäjät ympäri maailmaan ovat päätyneet näpyttelemään ilman päämäärää TYKKÄÄN-nappulaa. Viimeiakoina on kuitenkin ollut havaittavissa myös kehitystä suuntaan, jossa myös nämä johtajat ovat joutuneet ainakin näön vuoksi klikkaamaan TYKKÄÄ, samalla kun normikäyttäjät ovat saaneet suorittaa toistarvoisempia toimintoja, kuten viljellä ruokaa itselleen.

Millaiseksi some sitten on muodostunut?

Edelleenkin, tuntuu, siltä, että näennäisen sosiaalisen toiminnan, eli viestinnän lisäksi on instansseja, joiden ominaisuuksien luontia tuntuu ohjaavan ajattelu, että kaiken maailmassa olevan tiedon pitäisi olla julkista. Jos ajattelet, kerro se blogissa. Jos otit hauskan kuvan, jaa se kuvapalvelussa. Jos kävit naapurikylässä maistamassa paikallista herkkua, kuuluu sijaintitieto ylikansalliselle mainostoimistolle. Yksilön yksityisyys tuntuu olevan enemmänkin mörkö, joka on tulosta siitä, että "henkilöllä on jotain eitoivottavaa salattavaa".  Positiiviselle puolelle jää lähinnä suht helppo tapa pitä yhteyttä ihmisiin ja melkein jopa kuvien yms jakaminen.

Valitettavasti negatiiviselle puolelle kokonaistasapaino painuu silloin, kun mukana on henkilöitä jotka eivät noudata netikettiä, tai ylipäätään mitään sosiaalisen kommunikaation sääntöjä. Silloin kun IRC   ( http://fi.wikipedia.org/wiki/IRC ) oli toimivin ja lähes ainoa toimiva sosiaalinen verkosto, oli joillekin yksilöille täyttä ajanhukkaa yrittää selvittää miksi 'huutelu torilla' ei ole sopivaa. Eikä tuosta ajasta ole mikään muuttunut.

Olisi hienoa jos kaikki someympäristöt ja vastaavat voisivat toimia täysin avoimesti ja vapaasti ilman sääntelyä, estoja, salasanoja, käytössääntöjä ja valvomista. Sen mitä olen kuitenkin ollut mukana kuvioissa, opin jo vuosia sitten, että toimivin muoto minkään foorumin jatkuvuuden kannalta, on diktatuuri.  Jos haluaa, että keskustelu pysyy asiallisella tasolla, ja / tai aiheessa, on oltava joku instanssi joka aktiivisesti puuttuu liiallisiin heittoihin aiheen ulkopuolelle. Ongelma ei ole normaalikäyttäjät, vaan se pieni osa joka katsoo, että heitä ei säännöt koske, koska he eivät ole saaneet olla niistä päättämässä. Oli kyseinen foorumi sitten ihan mitä tahansa.

Anonyymiys on myös hieno asia. Silloin kun se toimii. Pääasiassa se ei toimi, ellei käyttäjiä (taas) valvota. Toimivaksi välivaihtoehdoksi voi todeta rekisteröidyt tunnukset, jolloin käyttäjä on identifioitu tunnukseen, mutta henkilöllisyys itsessään on vain ylläpidon tiedossa. Muut käyttäjätunnukset voivat tukeutua siihen, että viimeistään ylläpito pystyy puuttumaan ilmenneisiin epäkohtiin.

Omalla nimellä esiintyminen on vieläkin hienompi asia. Mutta valitettavasti järjestelmissä joissa liikkuu myös anonyymejä ja henkilöitä jotka eivät siis sosiaalisen kanssakäymisen sääntöjä kunnioita (eivätkä yleensä paljon mitään muutakaan), oman nimen käyttö on aina riski.

Sosiaalinen media on tehnyt maailmasta pienemmän. Aikoinaan viesti tavoitti vain niin kaukaa kuin mihin heitetty keihäs ylsi. Nykyisin etäisyydellistä rajaa ei ole. (Eikä tarvitse olla hyvä keihäänheitossa.) Joissain tapauksissa maailmasta on tullut liiankin pieni. Kuten silloin kun sosiaalisen median kautta ottaa yhteyttä ei-toivottu henkilö kuten nigerialainen prinssi tai vanhaa suolaa metsästävä henkilö.

Tieto lisää tuskaa. Aluksi voi tuntua jotenkin ylivoimaiselta tietää kaikki oleellinen erilaisista somesovelluksista. Mutta samahan koskee mitä tahansa uutta asiaa. Viidakon salaisuudet voi oppia vain ottamalla tukevan otteen liaanista, ja suunnan kohti seuraavaa puuta.

Omaa somea etsimässä?

Vaikka olenkin käyttänyt erilaisia sosiaalisia nettiympäristöjä kohta parikymmentä vuotta, tuntuu jotenkin, että ensimmäinen oikea someympäristö oli Facebook. Toki pienet linnut ovat jo näin tutkimusmatkani alkumetreillä visertäneet, että myös IRC, Irc-galleria, koulukaverit.com, ja erilaiset chatit ovat osana samaa perhettä Ja myös tämä blogger tunnistaa samaa väriä. Mutta aikana ennen FB:tä, en muista kuulleeni termiä some, ja vielä en ole ehtinyt perehtyä siihen missä raja menee.

Facebook sai sekin odottaa aikansa, ennen kuin olin valmis ryntäämään nykyaikaisen verkostumisen maailmaan. Hidasteena lähdölle toimi pääasiassa kyseisen ympäristön tarpeettomuus silloisessa elämäntilanteessa, sekä toistuvat tietoturva ja yksityisyysongelmat jotka nousivat eri medioiden uutiskynnysten yläpuolelle. Lopulta uutisoinnissa päästiin sille tasolle, että pystyin toteamaan yksityisyyden nousseen sille tasolle, että voisin lähteä mukaan kelkkaan. Ja aikaisemmin irkin puolella aktiivisesti pyörineet kaverini olivat tehneet tuon 'jump of fate':n aikaisemmin.

No nyt ne linnut kertoivat, että myös käyttämäni Youtube ja Twitch ovat someja. Täytyy selvästikin perehtyä tarkemmin aikaisempien retkikuntien tuottamaan tutkimusmateriaaliin, jotta oppisin tunnnistamaan riittävällä tarkkuudella erilaiset somet myös iltahämärässä ruokintapaikalla...

Kadonnutta anonymiteettiä etsimässä?

Tähän päivään tuntuu kuuluvan kaikenlainen julkisuudenhakuisuus. Tapahtui se sitten tositv-ohjelmien tai internetin tempausten kautta. Nykynuorilta saatetaan saada haastatellessa vastaukseksi uratoiveista; "julkkis". Toisessa vaakakupissa taas on muoti-ilmiö jossa nettikirjoitellaan nimettömästi mitä sylki suuhun tuo, koska anonymiteetti mahdollistaa sen. Itse näen asian ehkä niin, että jokaisella on oikeus olla osa sosiaalisen median viidakkoa, ilman että tarvitsee heilauttaa itseään lannevaatteessa sen suurimman kylän torille, vaan voi istua aukion laidalla olevan puun oksiston suojissa tarkkailemassa kuka on kovaäänisin rummunlyöjä.

Nimettömyyshän ei siis automaattisesti tarkoita sitä, että olisi se apina joka kirkuu sieltä puun oksalta ohikulkijoille hävyttömyyksiä, jotta saisi nämä pudottamaan kylän juhliin kantamansa banaanitertut helpommin varastettavaksi. Voihan olla niinkin, että kylän poppamies on menneisyydessä koittanut taioillaan saada kyseisen yksilön vähintäänkin saamaan nolon lopun, joten piilottelu on hyvinkin ymmärrettävää. Raja lienee menee kuitenkin siinä, kuinka yksittäinen, puun lehvästön suojaama olento ymmärtää oman ympäristönsä käytössääntöjä, eli onko nimetön huutelu vielä kuukausia jälkeenpäin ilman kohdistusta hyvien tapojen mukaista, vai kannattaisko kenties keskittyä enemmän omien kirppujen etsimiseen...